Pikatottistelua landella

Miksi maalla on mukavaa: voit vetäistä ekstempporee-reenailut vaikka keskellä yötä, eikä ketään haittaa. Olen siis jotenkin vältellyt treenaamista ja pohdiskellut sitäkin enemmän, miksi menee perseelleen. Nyt iski sellanen fiilis, että jotain on tehtävä.

Mentiin pihalle niin, että Reima tuli hihnassa namin perässä rauhassa->ei heti päässyt keulahtamaan. Sitten hihna helvottiin, namit taskuun ja naksutin esille. Aloitettiin vierelle tulemisella (luoksetulon loppuasento). Otettiin muutaman metrin väleillä, välillä kehuin vaan, välillä namipalkkakin(niiden kehujen jälkeen).

Otettiin liikkeestä seisomista. Aluksi otettiin kädestä palkka, tein piruetin koiran edessä ja jatkoin matkaa. Sitten siirryttiin tekemään takapalkalla, johon ei juurikaan enää tarvittu edes muita apuja. Tässä kohtaa Reima meinasi keulahtaa, joten käskin sen pois kokonaan. Seisoskelin hetken keskenäni ja pyysin takaisin, jo oli eri ääni kellossa.

Välissä tehtiin seuraamista ja liikkeestä maahanmenoa, kehupalkkaa vain.

Jatkettiin liikkeestä seisomista, mutta hahaa, lappalainen kuvitteli olevansa etevä ja alkoi jäämään omatoimisesti seisoskelemaan, kun uskoi, että pian se käsky varmaan tulee. Takapalkka pois (luuli, että siellä se on edelleen), ja seuraamiskuvio jatkui ja jatkui ja jatkuikin vaan. Kun epätoivo jo meinasi iskeä, niin seiso-käsky ja kehut ja palkka kädestä. Einari toki kävi silti alustankin tarkistamassa, pettymys oli valtaisa. Näitä tehtiin pari ja saatiin hyvä suoritus. Loppuun vielä luoksetulon loppuasentoja. Kerran kasvatin välimatkan liian pitkäksi: ei se näemmä vaan osaa sitä, vaikka luulin, että se vaan huijaa. No lyhennettiin välimatkaa ja sujui huomattavasti paremmin. Ja aika äänettömästikin! Eli selkeästi meillä myös tuo karkottaminen toimii rauhoittavana elementtinä, sitä ei vaan saa liikaa käyttää, ettei vähennä intoa ja motivaatiota. Namit pitäisi pitää jo poissa näkyviltä kyllä useamminkin: kyllä ne sieltä taskusta löytyy, ja Reimakin sen tietää.

Reimankin mielestä maalla on mukavaa!