sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Kaikenmoosta!

Vietettiin viime postauksen jälkeen laiskiaiselämää hetki, pahimpien kesähelteiden yli. Eipä ne onneksi kauaa kestäneet(huomaa sarkasmi), nyt kelpaa taas harrastella! Reiman kanssa vepeä varten leikittiin toki kuumallakin köysillä, ei se vieläkään niistä pidä, mutta pientä edistystä havaittavissa. Pitää ottaa aksaan köydet palkaksi, luulisin, että sillä lailla saan niistä tehtyä vähän mahtavampia! Lisäksi koko perhe on opastettu nyt siihen, että Reimalle ei heitellä lelua, ellei se palauta sitä käteen. Reima yrittää protestoida haukahtelemalla, mutta nopeasti se on hoksannut, mikä on homman nimi. Erityisesti iskä on ollut väsymätön lelunheittelijä, hyvää treeniä Reipeettärille!:)

Vepetreenit jäi kerran väliin, koska olin Seinäjoella vapaapäiviä viettämässä. Tällä viikolla ajelin kohti isojoentien perämettiä kauhunsekaisin tuntein. Itse olin ollut koko päivän koiraan liittymättömistä syistä pahalla tuulella, koirat maalaistuneet porukoilla keskenään viikon, ja muutenkin jännitti, miten treenit menee. Aloitettiin veneestä hypyllä. Vene uitiin syvälle, ja suht kauas rannasta. Ensimmäisellä kerralla ei meillä soutajan kanssa ollut signaalit yhtään synkronoituna, enkä tajunnut huutaa koiralle tarpeeksi selvää käskyä. Hyppäsi kuitenkin, polskutteli tomerasti rantaan, ja leikki onskina pesukarhulla. Toisella toistolla meikä, soutaja, ja avustaja oltiin paremmin kartalla, Reima sai selvän käskyn, uiskenteli omaan piisamirottatyyliinsä, ja leikki onnellisesti. Koira autoon lepäilemään, ja muiden treeniä seuraamaan(retkijakkara on treeneissä aivan must!:D). Tällä kertaa pääsin soutelemaankin, hyvää treeniä ohjaajallekin siis!

Seuraavalla kierroksella otettiin "veneen vetoa". Meillä homma on vielä niin alussa, että liike menee suunnilleen näin: veneessä oleva avustaja hetsaa Reimaa köydenpätkällä rantavedessä, vene soudetaan matkan x päähän, Reima vapautetaan rannalta, se uiskentelee paatille, jossa avustaja houkuttelee sitä köydellä, Rei ottaa köyden messiin, ja ui takaisin köyden kanssa rantaan, jossa on tsembalot.

Aluksi tehtiin niin, että menin itse veneeseen, ja rannalle jäi avustaja odottamaan namien kanssa. Reima ui veneelle ok, mutta paluumatkalla vähän epäröintiä, että menenkö tuon oudon ihmisen luo, vai palaanko äiskän luo veneelle. Tätä tehtiin pari toistoa, avustaja oli tosi taitava kyllä hetsaamaan Reimaa, mutta köyden palautus rantaan oli silti vähän vajaa, Reima menetti intressin köyteen, kun huomasi avustajan köyden.

Vaihdettiin osia, ja jäin itse rannalle. Reima uiskenteli hienosti veneelle, ja otti köyden, vaikka veneessä olikin vieras tyyppi. Myös palautus onnistui paremmin, koska Reima ymmärsi paremmin leikin nimen. Jätettiin treenaus onnistuneeseen suoritukseen, Reiskalle jäi hyvä mieli, samoin ohjaajalle! Muut koirakot teki vielä kolmannen kierroksen vapaavalintaista treeniä, me jätettiin väliin, ja täytyy sanoa, että oli kyllä oikea ratkaisu, lähes kaikki koirat oli jo liian väsyneitä ja keskittymiskyky herpaantui.

Eilen saatiin Mulliksen markille superkoutsi, kun huijasin Maisan kylään superbileiden varjolla. Aloitettiin sitten illanvietto kevyesti parin tunnin aksatreeneillä, ohjauskuvioita molemmille lapsosille. Otettiin aina Ansa ensin, mikä oli aivan loistava ratkaisu: Ansa ei mikään järin nopea ole, eikä sen intoa(jota nyt ei alun perinkään kyllä kovin paljoa ole), saa tapettua ohjaajan jäätävillä mokilla ja niistä johtuvilla toistoilla. Ansa pompotteli vuorollaan onnellisesti nakkien perässä menemään, ohjaaja ehti keräillä kaikki jalat ja kädet mukaan touhuun, ja vasta sitten kentälle otettiin "treenikoira", sähäkämpi ja nopeampi Reipeettär. TOIMII!

Aloitettiin takaakierrolla. Koira putkeen ottamaan vauhtia, ja siitä hypylle takaakierto. Aluksi tuntui, että eihän tästä mitään tule, Ansalla oli tätsykebailut menossa höystettynä akuutilla nuuskimistarpeella, omat kädet ja jalat sojotti minne sattui, ja tuntui, että ei olisi koiraa koskaan ohjannutkaan ikinä mihinkään. Maisa kärsivällisesti neuvoi liikeratoja, katseen ja liikkeen fokusointia tiettyyn paikkaan, koiran mukaan ottamisen putkelta, ohjaaja ylös kumarasta, tai joustoa polvista(tää tulee olemaan hankalaa). Toistojen jälkeen saatiin vaan onnistumaan Apsun kanssa, ja vaihdoin Reimaan. Reiman kanssa oli samat alkujähmeydet, mutta vähän selkärangassa jo tuntumaa siitä, miten systeemin _pitäisi_ mennä. Reimalle laitettiin aluksi apupalkka siivekkeen taakse, että saatiin se irtoamaan. Reiman kanssa treenattiin takaakiertoa myös ihan vaan kahden siivekkeen ympärillä kahdeksikon muodossa. Nyt täytyy kyllä sanoa, että tuntui siltä, että koskaan en ole mm. kääntynyt mihinkään suuntaan, miten saattoikin olla niin vaikeaa miettiä oikeita askelia.. Toistoa toistoa ja lukemattomia "dinzidinzi"-mutinoita myöhemmin aloin hiffaamaan homman! Tätä täytyy käydä selvästi treenaamassa pian uudestaan, tai olen taas kääntymässä ihan väärin!

Papsu pääsi taas hommiin kisakatsomosta huutamasta(jännä juttu, että ei sitä kauheesti mitenkään sytytä aksailu, mutta auta armias, jos hänen korkeutensa laitetaan sivuun, ja treenataan REIMAN kanssa, sehän nyt vasta kamalaa onkin!). Teoriassa treenattiin vähän valssahteluja, mutta niistä ei sitten sen enempää. Siirryttiin pakkovalssiin(tän termi piti Maisalta varmistaa, en opi näitä mm. ikinä). Koira odottamaan, merkkaus(palkka), toisella kädellä ohjaus esteen yli, ja palkka. Aivoihin sattui, mutta kyllä se saatiin toimimaan. Reimalle samaa settiä, sillä merkkauspalkkana lelu, seuraavaksi Maisa heitti lelun esteen toisella puolella palkaksi(koska ohjaajalle lelun vaihto kädestä toiseen oli aika suuri urheilusuoritus siinä pyörytyksessä!), ja lopulta otettiin pakkovalssi-valssi, jossa vasta pyörryttikin! Mulle on selvästi toinen puoli paljon haastavampi kuin toinen, ja helposti tulee itse puuhastellessa tehtyä vaan helpomman puolen juttuja, tosi hyvä, että oli joku piiskaamassa treenaamaan molempia puolia, kakkostreenien jälkeen alkoi jo huomattavasti helpottaa! Ja koska Mulliksella myös häiriöt ovat erikoisia, päätti navettakissa Muori osallistua myös treeneihin! Muorihan rrrrakastaa koiria, eikä siis lähde karkuun laisinkaan. Aluksi se malttoi pysyä Apsun kanssa reunalla hengailemassa, mutta lopulta päätti osallistua myös pakkovalssitreeneihin, ja se oli pakko poistaa kentältä. PariKIN kertaa.

Vielä viimeiseksi molemmille koirille putki-hyppy-hyppy, ja putken jälkeen a)valssi, b)takaaleikkaus. Saatiin molemmille mupeille, ja ohjaajille, hyvä fiilis, ja mahtavat loppuleikit. Jopa Ansa leikki suorastaan raivoisasti skinneezilla, ja palautti lelua käteen! Sillä oli selvästi kivaa:)


Seuraavana päivänä, niiden luvattujen megabailujen jälkeen, palasimme urhoollisesti kentälle. Vuorossa keppejä ja kontaktia. Kepeissä verkot myös Apsulla, joka niitä ei ole tainnut kokeillakaan kuin kerran-pari. Aloitettiin ihan perussetillä, keppejä molemmin puolin lähetettynä. Ansalla käytettiin ensimmäisessä välissä namialustaa, koska ei se oikein osannut hakea keppien alkua. Siirryttiin ottamaan keppejä eri tavoilla: meikä jää taakse, meikä juoksee edellä, meikä irtoaa sivulle. Tätä täytyy muistaa treenata, että koiralle kaikki on "normaalia" myös jatkossa. Reiman kanssa hyvin pitkälti samaa settiä, tosin se hakee aloituksen paremmin, joten alkupalkkaa ei tarvittu. Otettiin yksi verkko pois, aluksi oli rynnimistä palkkaa kohti, mutta saatiin sekin toimimaan. Reima rrrrakastaa keppejä, joten sillä oli HAUSKAA!

Otettiin seuraavaksi kontaktia A:lla Ansalle. Tekniikka hyvin sama, mitä ollaan keväällä Reiman kanssa treenailtu. Apsulle nameja piti tarjota melko nopsaan tahtiin alustalle(OTA käsky), eikä se ihan hiffannut lentävää namia lopuksi vapautuksen(JES!) jälkeen. Kokeiltiin myös namikippoa, eka kerta ok, toisella kerralla yritti rynniä suoraan sinne. Voi Apsua ja sen ahneutta. Reimalle sama setti, tosin sille vähän pidemmät välit namien välillä, ja vapautuspalkkana oravaskinneez. Lopuksi palkkasin sitä itse, ja Maisa heitti loppupalkan, kun multa se ei jotenkin luonnistunut enää siinä pyörrityksestä:D Etenemisohjeiksi namien välillä ohjaaja pystyyn, askel sinne tai tänne, kauempaa lähetys käskyllä "OTA" jne. Hyvää matskua tulevaisuuteen!

Lopuksi vielä lisää pujottelua molemmille. Apsullekin otettiin verkko välistä pois, ja otettiin kauempaa lähetyksiä yms. Lopuksi vielä molemmin puolin hyvän mielen loppupujottelut, että koiralle jäisi positiivinen mieli: "vitsi mä osasin ton jutun", mieluummin kuin uusi, vaikea asia: "vitsi, jotain mä osasin, mut mitähän se oli!" Tätä en olekaan tullut ajatelleeksi, täytyy ottaa käyttöön, eikä lopettaa aina siihen pisimpään rataan/hankalimpaan juttuun!

Reimalle myös samaa settiä, ja lisäksi lähetyksiä vähän kaikista eri kulmista. Aika hienosti se osasi hakea alun kaikista suunnista, suoraan vasemmalta sivulta aiheutti vähän päänvaivaa, mutta siihenkin saatiin hyvä ohjausvinkki(kuonon "veto" ekasta välistä), ja saatiin toimimaan. Reimalla oli huippukivaa, lopuksi sillekin suhteellisen helpot suoritukset molemmin puolin, ja ruhtinaallinen palkkaus maaoravalla. Ohjaaja oli aavistuksen nuupahtanut, mutta erittäin onnellinen treeneistä, kiitoksia vielä kerran!:) Tästä on hyvä jatkaa, enää ei ole epävarma "Kumpa en tappaisi koiran motivaatiota" olo, kun kentälle menee!(ainakaan siis hetkeen..)

Niin ja illalla käytiin vielä muppejen ja Figo-kääpiöpilsnerin, 1v, kanssa lenkkeilemässä(Muori-kissa oli tietysti mukana myös!). Olen kauheasti jännittänyt, miten Reima suhtautuu toisiin uroksiin, en tiedä, jostain vaan keksin, että siitä on tullut räyhä tämän maalaistumiskauden aikana. No ei ollut tullut, Figon kanssa meni leikit hyvin yksiin edelleen!:)Postauksesta tuli tosi sekava, mutta lasketaan se nyt väsymyksen ja pienen kiireen piikkiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti