maanantai 28. toukokuuta 2012

Jaksaa aksaa!

Kun nyt kerran innostuin niin treenaillaan sitten vähän joka päivä! Tänään kutkutti verkkojen testailu, sen takia näin tiuhaa treeniä, huomenna pidetään kyllä vapaapv, ja lähetään mätsäröimään. Lauantaina tulossa Kauhajoen ryhmis, ja Reima on ainut slk, kaikkea sitä!

No asiaan. Apsu pääsi jälleen ensin. Papsulin kanssa tehtiin rengas-putki-hyppy(putkeen nähden vähän sivussa)-sarjaa. Rengas oli vähän hakusessa, mutta muuten Papsu touhotti innolla esteet. Sitten testattiin pussia. Ansan kanssa on hauskaa treenata, kun en oikein muista, mitä se osaa, ja mitä ei. Niinpä nuo "harvinaisemmat" esteet ovat melko mysteereitä:D Pussi meni oikein mallikkaasti, tosin Apsu veti pussia aina sivulle mua kohti, kun juoksin vierellä. Se jopa oppi hakemaan targettia! Päätin sitten kokeilla keinuakin, kun se niin kutsuvasti kentän keskellä odotti, ja tiesin, että ei Ansalle nyt oikein mitään traumojakaan voi saada aikaiseksi. Ensimmäinen testi meni ihan lentokeinuksi. Seuraavilla kerroilla ohjasin namilla ja laskin itse keinun, niin aivan nätisti meni.

Lopuksi otettiin tottistelua namialustapalkalla. Ansa jaksoi keskittyä ja pitää kontaktia, vaikka ei saanutkaan multa palkkaa, jes! Meno oli melkoisen lennokasta, mutta en sitten ryhtynyt toisen intotilaa laskemaan. Ansalla on kaksi vaihdetta: vedetään touhostiina, tai laama.

Reima joutui taas odottelemaan vuoroaan kuten perheen pienimmäiset yleensä. Otettiin ensin kepit(verkoilla!), ensimmäisellä kerralla pidin hihnassa, mutta kun homma oli selvästi jätkälle tuttu, niin päästin irti, ja otettiin muutama toisto. Sitten rengas-putki-settiä pari kertaa. Vaikeutettiin, hyppy-rengas-putki-hyppy(samainen vähän sivussa oleva). Rengas ei ihan hahmottunut tuolla keskellä, ja jätkä yritti ´sivuista läpi. Eli aika monta toistoa tehtiin, että saatiin pari nappisuoritusta. Toisaalta hyvä näin, Reima jaksoi hyvin toistoa toiston perään ja innolla teki loppuun asti! Eikä varastanut namialustalle, vaikka sinnepäin ohimennen aina vilkaisikin, että miten ihmeessähän tuon oikein saisi;) Sitten otettiin pari putki-pussi-pätkää, ne meni oikein mallikkaasti vauhdilla.

Lopuksi palattiin kepeille. Kiirehtijä kun olen, otin parin toiston jälkeen viimeisen välin verkon pois. Ei muutosta. Otin myös toisen välin verkon pois, tässä vähän epäröintiä, kyllä se pujotteli, eikä rynninyt välistä pois, mutta kaipasi paljon kannustusta ja eteni kovin hitaasti, eli ensi kerralla taas kaikki verkot paikoilleen!

Treenien jälkeen tehtiin vielä laitumella koiruuksien kanssa rento lenkki, kyllä maalla on mukavaa!

1 kommentti:

  1. Sun pitää kuvata teidän treenejä videolle, haluan nähdä! :D Ja kantsii ehkä pitää ne verkot vielä mukana, hiljaa hyvä tulee :).

    VastaaPoista