lauantai 7. joulukuuta 2013

Syksyn tokotreenit ohi

Noniin, tänään oli meidän vipa kerta HSKP-tokoa tälle syksylle. Parin viikon päästä olis vielä treenit, mut meikä on jo navetassa sillon;)

Treeneihin lähtö oli taas nihkeää: mätsäreiden järkkäämisen univelka painoi kovasti. Saatoin aamulla Sopsin keskustaan ja kävin vähä lepäilemään... Heräsin yhdeltä, olin aivan takussa, pakkailin kamat ja lähdettiin treenejä kohti. Reima perseili hihnassa. Samalla bussilla tuli ohjaaja ja villakoira omistajansa kanssa. Bussi ei pysähtynyt oikealla pysäkillä, joten harpottiin kilpaa kohti hallia, Reiman mielestä oli epäilyttävää tuollainen hermostunut juoksentelu vieraan koiran seurassa ja se piippaili. En ehtinyt kunnolla rauhoittaa sitä ennen halliin menemistä.

Mitä tehtiin:

Aloitettiin seuraamisen lähdöillä. Koira viereen hyvässä kontaktissa, askel-kaksi, sosiaalinen palkka ja uusiksi. Apukoutsi, jonka nimeä en tietysti muista, katseli meitä ensin. Huomioita: Reimalla on hyvä kontakti. Se turhautui, kun ei saanutkaan namia usein, mutta tyytyi kohtaloonsa. Ei kosketuspalkkaa, ei kiinnosta koiraa, ja kuumeneekin vielä siitä. Kuulosta innostuneelta, kun kehut.

Seuraavaksi seuraamisen käännökset. Huomioita: Kun annan apuja vierelle tulossa niin menee usein vinoon. Kun en anna, tulee suoraan. Käännökset ok, Reima hyvin mukana.

Jatkettiin temponvaihdoilla. Huomioita: juoksussa väljenee helposti, kuumenee myös, tähän lisätreeniä, mutta ihan hyvä juu.

Otettiin jääviä ihan vaan leikin kautta. Maahanmeno on mahtava, siitä olen ylpeä. Seisominenkin toimii aina vaan paremmin.

Apukoutsi näytti koiransa kanssa kauko-ohjauksia ja miten niitä lähdetään työstämään. Istu-maahan ja seiso-maahan on meille jo tuttuja, mutta kyllä niissäkin vaan riittää hinkattavaa, että takajalat pysyvät paikoillaan. Seiso-istu oli yllättävän hankala, sitä pitää treenata paaaaljon lisää.

Luoksetulon pysäytyksissä ensimmäisellä kerralla karjasin käskyn jo ennenku koira ehti lähteä liikkeelle, hienosti Sanni, hienosti xD uusi yritys, lähti vähän hissutellen tulemaan (takapalkka), joten otin suoran luoksetulon. Toisella kertaa sitten pysäytys, ihan ok. Heiluttelin namipussia houkuttelevasti.  Paljon myös suoria luoksetuloja ja ilman takapalkkaa pysäytyksiä!

Otettiin paikallamakuu. Vähän levottoman oloinen aluksi. Maahan-käskytys yksitellen. Meni hyvin. Vähän taas oli levotonlähdön hetkellä, hyvin pysyi silti. Koutsi huuteli vapaata ja luoksetulokäskyä ja istu yms. Reima selkeästi oli vähän että wtf mutta pysyi ja otti kauniisti kontaktin. Koutsi pujotteli koiria, siinäkin Rei vilkaisi korvat lintassa ja palautui kontaktiin. Ylöstulo oli tarkoitus kai tehdä yksitellen, mutta jotenkin sitten huudettiin kaikki kerralla käsky kun ei tajuttu. Hieno nopea istuminen!

Lopuksi vielä ruutua. Samalla lailla kuin viimeksi, haukahteli, eli siitä eroon heti kun tajuaa homman nimen.

Reima oli super: keskittyi hienosti ja teki innolla ja tunnollisesti. Kontakti oli hieno, vaikka palkkaa tulikin harvemmin kuin yleensä. Alkukierrokset laskevat kerta kerralta nopeammin. Ainut ongelma on hallista lähteminen: seuraavan vuoron tyypit odottelevat sumpussa ovella, Reima on kierroksilla ja mieluusti sitten haukahtelee lähtiessään....

 Paljon tulee joulutauolle treenattavaa:

  • seuraamishinkkaamiset
  • kaukojen alkeiden jatkaminen: puhtaat liikkeet
  • luoksetulot kuntoon!!!! myös suora ja koko liike.
  • ruutu
  • liikkeestä seisominen kuntoon
  • hyppy hiottava
  • vire oikea, palkan harventaminen
Oliskohan siinä jo tarpeeksi puuhasteltavaa. Keväällä jatketaan samassa ryhmässä, jesh! Paljon ollaan syksyn aikana edistytty ja opittu uutta ja korjailtu vanhoja mokia. Keväällä jatketaan vanhojen ongelmien parissa ja kesällä toivon mukaan kokeisiin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti